Tapio Vähäkankaan kirjasta Pöyhtärit

Vanhimmat Pöyhtärit

Himangalla talot eivät näy pysyneen kovin pitkään saman suvun käsissä. Omistajavaihdoksia saattoi tapahtua hyvinkin lyhyin väliajoin. Pöyhtäri ei tee siinä suhteessa poikkeusta.

Vanhin tunnettu Pöyhtärin asukas Juho Matinpoika Pöyhtäri joko kuoli tai luovutti talon isännyyden vävylleen noin 1550. Vävynä taloon tullut Heikki Antinpoika näkyy olleen kahdesti naimisissa, ensin Juho Pöyhtärin tyttären, sitten Tuomas Elevinpoika Hukka-Pöntiön tyttären kanssa. Ensimmäisestä avioliitosta tunnetaan isoisänsä kaima Juho Heikinpoika Pöyhtäri, joka peri äitinsä kotitalon, ja toisesta, samoin isoisänsä kaima, Tuomas Heikinpoika, joka isännöi äitinsä isän jälkeen Pöntiössä. Häntä seurasi isäntänä Lauri Heikinpoika, jonka aikalaisetkin tunsivat Pöyhtäri nimellä. Sosiaalisesti korkeimpaan asemaan suvun kohotti Juho Heikinpoika Pöyhtäri, joka harjoitti laivaliikennettä ja kävi kauppaa Pohjanlahden satamissa. Sieltä kerätty varallisuus sijoitettiin peltolan laajentamiseen. Hänen jäljiltään Pöyhtäri arvioitiin 1600-luvun alussa veronmaksukyvyltään kokomanttaalin suuruiseksi, kun samanaikaisesti lähes kaikkien naapureiden manttaaliluvut olivat murtolukuja. Kruunun toimenpiteet kaupan keskittämiseksi kaupunkeihin tukahduttivat maakaupan. Perhe yritti sopeutua muuttuneisiin oloihin lähettämällä Heikki Juhonpoika Pöyhtärin porvariksi vastaperustettuun Ouluun. Hän jatkoi siellä sukunsa perinteitä purjehtijana, mutta ei näy saavuttaneen kovin vakaata asemaa porvareiden joukossa. Hänen jälkeensä Oulun veroluetteloissa mainitaan Hannu Pöyhtäri, muttei ole varmaa, oliko hän poika vai vävy. Jälkimmäiseen mahdollisuuteen viittaa se, ettei veroluetteloista löydy ketään Hans Henrikssonia, ja myös se, että vuonna 1649 Oulun porvareiden tilusomistuksista laaditussa kartassa toista Pöyhtärin peltopalstaa omisti Heikki Pöyhtärin leski ja toista Hannu Pöyhtäri.

Oulun Pöyhtäri on antanut nimen myöhemmille asukkaille, jotka ilmeisesti eivät kuuluneet vanhaan Pöyhtärin sukuun. Pekka Pöyhtärin perheestä 1680 ja 1690-luvuilla tiedämme jotakin Oulun seurakunnan tilikirjojen ja henkiluetteloiden perusteella. 1.4.1749 kuoli vanha kerjäläinen Kaapo Pöyhtäri Oulussa 65-vuotiaana ja 29.7.1749 kerjäläisvaimo Riitta Pöyhtäri 45-vuotiaana. Edellinen vaimo Anna oli kuollut 6.12.1744. 27.11.1732 vihittiin Pekka Kaaponpoika Pöyhtäri Paltamosta kotoisin olleen Kaarina Yrjöntytär Sivottaren kanssa. Sisarukset Beata ja Riitta Pöyhtäri asuivat 1720- 40 Leistolla. Tyrnävällä asui Olavi Pöyhtärin leski Marketta ja heidän poikansa Juho Olavinpoika, synt. kesäkuussa 1768. Oulun kastekirjat puuttuvat ajalta 1755-91, joten ei ole tarkistettavissa, liittyivätkö he Oulun Pöyhtäreihin. Oulun Pöyhtärissä asuneiden perheiden selvittely jätetään ylimalkaisen katsauksen varaan, koska tarkoitus on kuvata Himangan Pöyhtärin talon vaiheita.

Lohtajan talvikäräjillä 3.2.1627 oululainen porvari Heikki Pöyhtäri vaati veljeltään Tuomas Juhonpojalta perintöosuuttaan. Sen jälkeen talon omistussuhteista ei ole täyttä selvyyttä. Vielä vuoden 1629 kylvö- ja karjaluettelon mukaan Tuomas Juhonpoika maksoi veroa Dorde-lesken ohella, mutta sen jälkeen Dorde yksin omisti Pöyhtärin. Hän ei ollut Tuomaan leski, sillä 1627 hän omisti 1/4 talosta, ja Tuomas oli elossa vielä 1652 asuen Puolakassa. Vuoden 1633 maakirjassa on Dorden omistamaksi merkitty 3/4+1/4 ja kaksi vuotta myöhemmin 1/2+1

Dorde ei ollut Heikki Pöyhtärinkään leski, koska Heikki näyttää olleen elossa vielä 1635 12, vaan ilmeisesti Heikin ja Tuomaan sisar tai kolmannen veljen leski.

Sukutaulut

T 1 Juho Matinpoika Pöyhtäri. Mainitaan 1554 nimellä Jöns Pöychtar. Veroluettelossa Jons Matsson. Isännyys päättyi jo 1550-luvun lopulla, joten hän lienee syntynyt 1400-luvun puolella. Hylkeenpyyntiryhmän johtaja, koska maksoihyljekymmenykset 1554.
Lapsia: Tytär, naimisissa jo 1500-luvun alkupuolella Heikki Antinpojan kanssa

T2 Heikki Antinpoika

1. Puoliso Juho Matinpoika Pöyhtärin tytär
Lapsi: Juho Heikinpoika Pöyhtäri
2. Puoliso Tuomas Elevinpoika Pöntiön tytär
Lapsia: Tuomas Heikinpoika Pöntiö ja Lauri Heikinpoika Pöntiö

T3 Juho Heikinpoika Pöyhtäri

T4 Heikki Juhonpoika Pöyhtäri

T5 Tuomas Juhonpoika Pöyhtäri

T6 Tuomas Heikinpoika Pöntiö

T7 Lauri Heikin.Pöyhtäri

1630 tienoilla Pöyhtärin talo joutui veronmaksukyvyttömäksi eli autioksi. Talo vieraissa käsissä Pöyhtärin talon täysmanttaalin veroista joutui n. 1630 tienoilla vastaamaan leskivaimo Dordi, joka ilmeisesti oli edellisen luvun Juho Heikinpoika Pöyhtärin (T3) tytär. Ei ole suinkaan ihme, että talo joutui 1640-luvulla veronmaksukyvyttömäksi eli "autioksi"(kameraalinen termi, ei välttämättä asujaton). Kolmen vuoden maksamattomista veroista talonpojat menettivät omistusoikeutensa kruunulle, joka saattoi asettaa uuden asukkaan taloon. Kokomanttaalin vero oli niin raskas, ettei helposti löytynyt uusia yrittäjiä. Niinpä Pöyhtäri oli autiona kolmattakymmentä vuotta. Naapurit ovat ottaneet pitkän autiokauden aikana Pöyhtärin tiluksia viljelykseen. Muuten on vaikea ymmärtää, että isojaon aikana vuonna 1787 "Pöyhtärin kotovainiossa" naapurit Rautio ja Särkilä omistivat peltopalstoja. Pöyhtärin tilusrajojen sisällä oli myös Pahikkalan vainio, ts. Alaviirteen Pahikainenkin on raivannut Pöyhtärin maille peltoja. Ainakin 1650 tiedetään naapurin isäntien Olli Juhonpoika Raution ja Nisius Jaakonpoika Paavolan niittäneen heinää Pöyhtärin mailta ja maksaneen siitä veroa.
Kruunu läänitti ts. siirsi tuottamattoman Pöyhtärin veronkanto-oikeuden vuosiksi 1653-1674 asessori Erik Rosenhanelle. Vuonna 1669 läänitysherra on alentanut maantaaliluvun 1/2:ksi. Maaherra Diedrich Wrangel vahvisti toimenpiteen 1684, ja samalla Pöyhäri määrättiin Lohtajan kappalaisen virkataloksi. Lohtajan käräjillä asia oli ollut jo 17.1.1681.6 Pöyhtäri oli kuitenkin niin etäällä kirkolta, ettei kappalainen sinne koskaan asettunut asumaan. Niinpä se pysyi tavallisena kruununtalona.

Kruunun hallintaan siirtyneen Pöyhtärin otti viljelyyn 1669 Raution asukas Olli Juhonpoika sen jälkeen, kun manttaaliluku oli vähennetty 1/2:ksi. Häntä seurasi Juho Matinpoika ja hänen vävynsä Jaakko Iisakinpoika, joka isännöi Isoon vihaan asti.

Kiista Kannuksen (aikaisemmin Ylikannus) pappilan paikasta johti siihen, että edellisessä luvussa esitelty suku joutui lähtemään kotitalostaan. Pöyhtäri oli annettu jo 1684 Lohtajan kappalaispappilaksi.1 Talo pysyi normaalina kruunutilana, sillä kappalaiset eivät ottaneet taloa virkatalokseen. Kannuksen kappalainen lienee saanut vuodesta 1737 lähtien sen verotulot korvaukseksi pappilan puuttumisesta. Toholampilaiset pyysivät vuonna 1744 kruunulta lupaa vaihtaa Pöyhtäri Kopsalaan, josta olisi tullut kappalaispappila. Näin he olisivat saaneet vietyä kannuslaisilta papin. 7.12.1756 kuningas hyväksyi anomuksen, mutta kannuslaiset saivat estettyä toimeenpanon vetoamalla siihen, ettei vaihtoa voitaisi suorittaa, koska Kopsala ei ole kruunun vaan perintötalo. Kun Ylikannuksesta ei löytynyt sopivaa kruunutilaa, ostivat kannuslaiset Parsialan perintötalon pappilaksi 2, jolloin sen asukkaat siirtyivät 1767 Pöyhtärille.3

Vanhasta Parsialan suvusta on rippikirjaan Pöyhtärin kohdalle merkitty:
Juho Olavinpoika, s. 1718 ja vaimo Liisa Juhontytär, s. 1714. Matti Olavinpoika, s. 23.8.1747,
veli Jaakko Olavinpoika, s. 7.7.1749,
veli Juho Olavinpoika, s. 13.3.1750,
veljen leski Riitta Erkintytär, s. 25.7.1734 ja
tytär Liisa Olavintytär, s. 15.8.1747.

Ainakaan kaikki heistä eivät ole asuneet Pöyhtärillä, koska rippikirjaan on tehty merkintä asumisesta Kannuksessa. Heidän asumisensa Pöyhtärillä jäi vain muutamaksi vuodeksi, mutta sukunimeksi Pöyhtäri tarttui heille ainakin hetkellisesti. Niinpä Jaakko ja Juho Olavinpoikien ostaessa 1770 Ylikannuksen Niemosen heidän sukunimenään oli Pöyhtäri.

Jo ennen Parsialan väen tuloa Pöyhtärille oli 1761 sinne tullut lampuodiksi eikä enää isännäksi Juho Tuomaanpoika, s. 1720. Hän ei ollut edellisen luvun Tuomas Laurinpoika Pöyhtärin poika, koska hän oli samana vuonna saanut Lauri-nimisen pojan ja vuoden päästä Annikka-nimisen tyttären. Juho Tuomaanpojan vaimo Marketta Pekantytär, s. 1725. Hänen isänsä Pekka, s. 1670. Lapsia: Beata, s. 1743, puoliso Heikki Jaakonpoika, s. 1738, Juho, s. 1746, Pekka 1748, Riitta, s.4.11.1761 Lohtaja. Selvittämättä jää, mistä perhe tuli ja mihin se lähti v. 1768. Kannuksen pappilakysymyksen ratkettua vuonna 1767 Pöyhtäristä tuli taas kruununtila. Sen isännäksi tuli silloin Juho Heikinpoika Luoto Pyhäjoelta. Hänen perheensä hallitsi taloa kolmetoista vuotta, ja muutti sitten v. 1782 Limingan Keskikylän Poutelaan. Sieltäkin perhe, yhtä lukuun ottamatta, pian muutti pois. Heidän sukunimensä vaihtui aina uuden talon mukaan.

Elettiin vuoden 1781 toukokuun loppua. Kesä teki tuloaan. Isännät lähtivät ostosmatkalle Kokkolaan. Siellä tapasivat toisensa Tuomas Juhonpoika Pöyhtäri ja Heikki Mikonpoika Emet. Tutustumisen seurauksena syntyivät talonkaupat. Isännät kävivät Kokkolan kaupungin rahastonhoitajan Johan Niclas Käckmanin luona teettämässä lailliset kauppakirjat. Naapurin miehet Erkki Rautio ja Jaakko Särkilä sekä Matti Junttila Lohtajalta lähtivät mukaan todistajiksi. Talon koko oli 16 manttaalin kruununtalo. Sen kauppahin-naksi sovittiin 1166 talaria, josta 83 talaria maksettiin käteisenä, ja 972 talaria piti maksaa marraskuun loppuun mennessä sekä 111 talaria kolmen vuoden kuluessa. Kauppakirjassa lueteltiin kiinteistötietojen lisäksi pikkutarkasti irtaimisto lehmineen, silakkaverkkoineen, kala-aittoineen, veneineen ja nuottakuntaosuuksineen. Heikki Mikonpoika Salo - Emet - Pöyhtäri on sukumme kantaisä. Hän syntyi 23.2.1718 Vetelissä Salon kylällä ja kuoli 9.3.1795 Lohtajan Pöyhtärillä.

Maksusitoumustaan Heikki Mikonpoika ei kuitenkaan kyennyt hoitamaan. Hänen poikansa Matti joutui matkustamaan seuraavan vuoden tammikuun lopulla Liminkaan, jonne Pöyhtärin asukkaat olivat muuttaneet, sopimaan uudesta maksuaikataulusta. Sen ehdoksi pantiin paperille, että ostajan vaimo Margareta Iisakintytär hyväksyisi kaupan. Lohtajalla neljäntenä päivänä helmikuuta päivätyllä kirjeellä hän antoikin suostumuksensa. Se oli ilmeisesti tarpeen siksi, että Emet oli hänen eikä miehen perintöä. Maksun viivästymisen syy on selvä, vaikkei sitä missään suoranaisesti sanotakaan: Teerijärven Emetiä ei saatu heti myydyksi. Vasta 6.3.1782 Kruunupyyn Bråttöstä kotoisin ollut Johan Andersinpoika Broända osti Emetin. Pöyhtärin loppuhinta voitiin nyt maksaa.

Mikä on syynä haluun hylätä Emet, jossa Heikki Mikonpoika oli asunut sentään 32 vuotta ja joka oli vaimon perintötalo edelliseltä vuosisadalta lähtien? Ilmeisesti Heikki on arvioinut Pöyhtärin antavan Emetiä paremmat mahdollisuudet toimeentuloon neljälle perheen perustamisiässä olevalle pojalleen.

Tuohon aikaan pääasiallinen elanto nostettiin vedestä eikä pellosta. Siinä ilmeisesti onkin muuton varsinainen syy. Teerijärveltä Himangalle muuton tarkkaa päivämäärää ei tunneta. Suvun omistukseen Pöyhtäri on siirtynyt vuoden 1782 alusta, ja perhe on asunut ainakin tilapäisesti uudessa talossaan alkuvuodesta. Sen osoittaa kauppakirjaan liittyvä lisäpöytäkirja, jolla Margareta Isakintytär hyväksyi Pöyhtärin oston Lohtajalla 4.2.1782. Emetin ollessa myynnissä perhe on joutunut asumaan vielä Teerijärvelläkin. 6.3.1782 kaupat vihdoin saatiin tehdyksi, ja kolme päivää myöhemmin Emetin väki kävi viimeisen kerran ehtoollisella Teerijärven kappelikirkossa. Ilmeisesti pian sen jälkeen on kiirehditty viimeisillä rekikelillä Himangalle. Toukokuussa he jättivät muuttotodistuksensa Lohtajan kirkkoherralle, joka samalla kirjoitti entisille omistajille muuttotodistuksen Liminkaan, jossa he olivat asuneet ainakin vuoden vaihteesta lähtien. 11-vuotiaan Heikin elämässä on varmaan merkittävä tapahtuma ollut kouluteille lähtö. 4.2.1729 hänet kirjoitettiin Kokkolan koulun kirjoihin. Sielä hän viipyi vain toista vuotta.

Ensimmäisenä Emetissä syntyi Heikki Mikonpojan ja Margareta Isakintyttären perheeseen Antti, josta valtaosa nykyisistä Pöyhtäreistä polveutuu. Kaikkiaan perheeseen syntyi 16 lasta. Yhdeksän heistä kuoli pieninä. Margareta-äiti on ollut varsinainen teräsnainen, kun hän on tuohon aikaan selviytynyt hengissä 16 synnytyksestä! Isän ja äidin mukana Pöyhtärille muuttivat Antti ja Matti perhei-neen, Jaakko, joka kuoli parin vuoden päästä 21-vuotiaana ja naimattomana, sekä Mikko, joka on heti iskenyt silmänsä naapurin tyttäreeseen Sepän Annaan. Kah-den vuoden kuluttua 19-vuotiaat nuoret vietiin vihille. Erik-niminen poika jäi Emetiin uuden isännän kotivävyksi. Tämä sukuhaara kuihtui kuitenkin nopeasti, sillä tuoni korjasi pian Erikin ja kaikki hänen lapsensa. Jo 10 vuotta ennen muuttoaan Himangalle Heikki Mikonpoika ja Margareta Isakintytär olivat joutuneet saattelemaan Teerijärven kirkkomaahan naimisissa olleen vanhimman tyttärensä Britan. Terijärveen liittyi toki mieluisempiakin muistoja. Siellä oli vietetty kaksoishäät 1778. Silloin Emetin Matti vihittiin Drycksbäckin Annan kanssa, ja Liisa sai miehekseen Drycksbäckin Danielin.

Heikki Mikonpoika Pöyhtäri kuoli 9.3.1795 ja vaimo viisi vuotta myöhemmin. Pian isän kuoleman jälkeen pidettiin perunkirjoitus ja luettiin testamentti, jossa isä määräsi talon jaettavaksi kolmeen osaan Antin, Matin ja Mikon kesken, Jaakkohan oli ehtinyt kuolla naimattomana. Maanmittari toimitti jaon vasta 1806, koska Anttikin kuoli vuoden kuluttua ja hänen lapsensa olivat alaikäisiä. 1808 Mikko Heikinpoika möi omansa ja veljensä lasten osuuden Kruunupyy Bråttöstä kotoisin olleelle Nils Henrikinpoika Stillille ja muutti perheineen Kalajoen Rahjankylään. Sinne muutti myös Matti perheineen, ja Antin lapset jäivät yksinään asumaan Pöyhtärin osataloon. Perillisten kesken on siis suoritettu jako toisin kuin vielä kauppakirjaa kirjoitettaessa oli ajateltu.

Pöyhtärille jäivät siis asumaan Antin pojat Mikko ja Juho. Juhon jälkeläisten hallussa on edelleen vanhaa perimysmaata. Mikon pojista Mikko Mikonpoika vanhempi luopui Pöyhtärin isännyydestä 1850-luvulla siirtymällä nuoremman veljensä Sakrin syytinkiläiseksi. Hänen poikansa Mikko Mikonpoika nuorempi eli Laivuri-Mikko omisti serkultaan Sakrilta hankkimansa pienen Juopon osatalon. Kunnollista asuinrakennusta ei siihen taloon koskaan ilmeisesti ole kuulunutkaan, koska perhe valitsi asuintontin Pikkujoen törmältä Tervasillan kupeesta. Juoposta luovuttuaan Sakri Sakrinpoika siirtyi kauppiaaksi Raumankarin Märsylään. Pöyhtärin isännäksi jääneen Sakri Mikonpojan lastenlapset lähtivät Amerikoihin kultaa vuolemaan ja jäivät sille tielle. Tyhjentyneeseen Pöyhtäriin tulivat vieraat ihmiset, ja lopulta koko asumus hävisi.

Mitä kieltä Pöyhtärissä puhuttiin 200 vuotta sitten?

Sitä on aiheellista kysyä siksi, että Heikki Mikonpoika perheineen muutti seudulta, joka nykyisin on täysin ruotsinkielinen. Entisistä kielioloista emme kuitenkaan voi olla täysin varmoja nykyisen tilanteen perusteella. Talonja paikannimistä päätellen Kaarlelan seudulla on ollut ainakin puolet asukkaista suomalaisia, vaikka se nyt on täysin ruotsinkielinen. Rannikon kylistä on asutettu jokivarren yläosa. Sitä osoittavat eräissä ruotsalaiseen asuun vääntyneistä paikannimissä tavattavat murreyhtäläisyydet Kaustisen-Vetelin alueen kanssa. Kieliraja ei ollut ennen yhtä selkeä kuin nykypäivinä. Suomenja ruotsinkieliset asuivat toistensa seassa. Se oli omiaan lisäämään kaksikielisyyttä. Vasta kansakoululaitos loi yksikieliset alueet. Salossakin ilmeisesti osattiin molempia kieliä, koska pojat voitiin lähettää ruotsalaiseen kouluun Kokkolaan.

Antti Heikinpoika toi mukanaan Pöyhtäriin nuoren vaimonsa, joka oli kotoisin ummikkoruotsalaisen Kruunupyyn Abborista. Jos hän oppi suomenkielen Himangalla, niin kielitaito on joka tapauksessa jäänyt puutteelliseksi. Heidän kotikielensä kaikesta päätellen on siis ollut ruotsi. Antin pojista Mikko nai Tuomas Sepän lesken Anna Rosendahlin, jonka äiti oli kotoisin Hillilästä, mutta isä Kaarlelasta. Hänen poikansa Mikko Mikonpoika vanhempi nai taas ummikkoruotsalaisessa Pedersöressä aikuiseksi varttuneen Kaisa Kristina Kråkströmin, joten heidän perheessään ainakin aluksi kotikielenä on ollut ruotsi.

Kaisa Kristinan suomenkielentaidosta on hupaisia muistoja. Mikko Mikonpoika nuorempi haki vaimonsa Alaviirteen Rantalasta. Maija Liisa Friisin isä oli siirtynyt sinne Kokkolasta. Äiti oli Sepän Fortelleja. Avioliitot ruotsinkielisistä perheistä kotoisin olleiden tyttärien kanssa sukupolvesta toiseen ovat ylläpitäneet kaksikielisyyttä. Niinpä H.W. Pöyhtäri puhui molempia kotimaisia kieliä, vaikkei hän niitä ole koulussa opetellutkaan.